Oikeus elämään ry puolustaa jokaisen ihmisen oikeutta elämään kohdusta asti. 

AJANKOHTAISTA 


Hyvää ja siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa sekä rauhaisaa joulunaikaa!
✝️🕯️


OPPIMASSA UNKARISSA ELÄMÄN PUOLESTA TEHTÄVÄSTÄ TYÖSTÄ  


Minulle tarjoutui lokakuun loppupuolella upea mahdollisuus osallistua Oikeus elämään -yhdistyksen edustajana Unkarissa pidettävään kansainvälisen Life International -järjestön Euroopan kokoontumiseen. Hallituksen uusimpana jäsenenä tartuin tilaisuuteen innokkaasti.

Sain Unkarissa koulutuksen Life International -järjestön amerikkalaisilta työntekijöiltä. Koulutuksen pääsisältönä oli, että abortit ovat saaneet aikaan valtavan määrän rikkinäisiä ihmisiä, jotka kaipaavat kuulla parantavan ja pelastavan evankeliumin sanoman. Osanottajia rohkaistiin tiedon jakamiseen ja lähimmäisten auttamiseen käytännössä, mutta pääpaino oli evankeliumin levittämisessä.

Koulutuksen ytimessä oli ajatus siitä, että elämän puolustamisen tulee aina lähteä rakkaudesta elämää kohtaan, ei vihasta tai tuomitsemisesta käsin. Saimme myös kuulla millaisia haasteita ja mahdollisuuksia elämän puolesta tehtävässä työssä kohdataan eri Euroopan maissa.


HAASTEITA EUROOPASSA 

Entisiä kommunistisia maita, kuten Serbiaa, Tšekkiä ja Romaniaa, vaivaa elämän puolesta tehtävässä työssä edelleen ajattelu, jonka mukaan valtion tulee hoitaa ihmisten asiat, eikä yksittäisten ihmisten tarvitse huolehtia heikommistaan. Rahankeruu ja vapaaehtoistyö ovat erittäin vieraita käsitteitä. Myös kirkot ovat mustasukkaisia vapaaehtoisista, eivätkä mielellään mahdollistaisi seurakuntalaisten osallistumista elämän puolustamiseen ilman, että heille maksetaan siitä. 

Kristillisellä työllä on haasteena kommunismin jäljiltä myös voimakkaasti levinnyt ateismi. Tšekissä on paikallisen kristityn mukaan 99% ateisteja, vaikka viralliset tilastot näyttävätkin muuta.

Erityisen puhutteleva kohtaaminen minulla oli erään nuoren naisen kanssa. Hän oli juuri päässyt vankilasta, jonne hän oli joutunut hallituksen epäiltyä häntä poliittisen opposition tukemisesta. Naisen kotimaassa myös kohtulasten oikeuksia käsittelevään konferenssiin osallistumisesta saattoi joutua vaikeuksiin, ja siksi hänestä ei turvallisuussyistä saanut ottaa esimerkiksi valokuvia.


ROHKAISEVIA IHMEITÄ ELÄMÄN PUOLESTA 

Suurimmassa osassa Euroopan maita kohtulasten tilanne on synkkä, ja parhaillaan meneillään olevan Euroopan laajuisen My Voice, My Choice -aloitteen avulla sitä pyritään kurjistamaan entisestään. Huonojen uutisten ohella saimme onneksi kuulla myös valtavan rohkaisevia asioita. Hollannissa elämän puolesta tehtävä työ suorastaan kukoistaa, ja pelkästään eräällä yksittäisellä järjestöllä on satoja vapaaehtoisia työntekijöitä. Paikallinen Marssi elämän puolesta on kasvanut vuosien saatossa 25 osallistujasta tänä vuonna tehtyyn huimaan ennätykseen: 11 000 osanottajaa! 

Erityisesti niissä Euroopan maissa, joissa ihmiset elävät hyvin vaikeissa oloissa köyhyydessä ja mielivaltaisen hallinnon alaisuudessa, ovat tavalliset kansalaiset poikkeuksellisen rohkeita toimijoita. He levittävät evankeliumia ja ahkeroivat syntymättömien lasten oikeuksien puolesta kaikesta pelosta ja uhasta huolimatta. 


SUOMALAISTEN KRISTITTYJEN HILJAISUUS KULTTUURISODAN KESKELLÄ 

Suomessa olemme yhdistyksenä kohdanneet haasteena kristittyjen vaikenemisen. Havaitsimme hyvin konkreettisesti viime kesänä ollessamme yhteydessä eri kirkko -ja seurakuntiin, että osassa seurakunnista aborttia pidetään niin vaikeana asiana, että siitä ei haluta puhua lainkaan. Emme ole Suomessa vielä heränneet siihen, että elämän puolustamista ja evankeliumia ei voi erottaa toisistaan. Suomessa pelätään kovasti toisten mielen pahoittamista, ja siksi silmiemme edessä jatkuu viattoman veren vuodatus ilman, että kristityt nousisivat laajalti puolustamaan elämää. Tähän puolustamiseen kuuluu erottamattomasti se, että julistetaan anteeksiantamusta ja sitä ainoaa sanomaa, joka voi parantaa haavat abortista ja antaa toivoa ihmisille. 

Aborttikysymys on kulttuurisodan ytimessä, sillä sen kohdalla pyritään kieltämään kristillinen ihmiskäsitys, leikitään sanoilla ja pyritään muokkaamaan tehokkaasti ihmisten ajattelua kieltämällä kohtulapsen ihmisyys. Uskon itse niin, että kukaan ihminen ei ole täysin turvassa mielipiteidensä muokkautumiselta, sillä paine ulkoapäin on valtava. Nyt ei ole aika vaieta abortin todellisuudesta, sillä aborttioikeuden loputonta laajentamista kannattavat tahot eivät lepää. 

Pyytäisin saada jättää esirukouksiinne kaikki syntymättömät lapset. Rukous on vahva ase sodassa. Olisi upeaa, jos jokainen kohtulasten oikeudet sydämen asiakseen saanut ystävä kantaisi rukouksin näitä pieniä. joilla ei vielä ole omaa ääntä.

Siunattua joulunaikaa,

Päivi Ruuskanen

MITÄ SIKIÖ-SANA TARKOITTAA? 

Sikiö on suomennos latinan sanasta fetus, joka tarkoittaa syntymätöntä ja myös vastasyntynyttä vauvaa.

Nykyään lääketieteellisessä kielenkäytössä sikiö tekninen termi, jota yleensä käytetään viittaamaan ihmiseen, joka on ylittänyt kahden kuukauden raskausajan, mutta ei ole vielä syntynyt. Se on hyödyllinen käsite, joka antaa tarkkuutta ihmisen kehityksen ikään ja vaiheeseen. Aivan kuten sanat taapero, teini-ikäinen, aikuinen, postmenstruaalinen ja niin edelleen. On hyviä ja arkisia syitä tehdä kielellinen ero erilaisten vaiheiden erottamiseen ihmisen elämän varrella.

"Sikiön" ongelma kuitenkin on, että monen ihmisen mielikuvituksessa se menettää ihmisyytensä. Lääketieteelliselle termille annetaan metafyysinen merkitys. Sen sijaan, että se olisi ajallinen määre, siitä tulee olemuksellinen määre. Sikiöstä tulee ei-ihminen tai parhaimmillaan jonkinlainen "ali-ihminen", jotakin vähemmän kuin tosi ihminen.

Tämä tapa nähdä sikiö kertoo mielikuvituksen ja järjen epäonnistumisesta, ikään kuin sikiön sijainti lapsivedessä tai sen ulkopuolella määräisi sen, mikä sen olemus on.

Tämä vinouma saattaa myös olla kirjaimellisesti kohtalokas.

Kun kohdussa kasvava elämä epäinhimillistetään tällä tavalla, meistä tulee alttiimpia sen kaltoinkohtelulle, jopa tappamiselle, aivan kuten historian aikana on tapahtunut muiden ihmisryhmien (orjat, juutalaiset jne.) täyden inhimillisyyden kieltämisen seurauksena.

Sikiö-sanan etymologiasta vielä. Sikiö tulee tietenkin sikiämisestä. Agricolan 1548 Uudessa Testametissa "kyykäärmeen sikiöt" ovat "kyykärmen sugut" (Matt. 12:34) ja vuoden 1776 Bibliassa "kyykärmetten sikiät".

Laurentius Petrin saarna enkeleistä 1670 vasta mielenkiintoinen onkin: "Nijn cuin Engelit owat henget / nijn taitawat myös meidän Sielustammekin (joca on hengelinen olemus) ja caickista sisällistäkin jäsennistäm ja Sikiöistämmekin äitin cohdus vaari otta" (LPet1670-B3a). Laurentiuksen mukaan suojelusenkelit pitävät huolta lapsesta jo kohdussa.

Sikiö-sana on siis hyvin vanhaa kirjasuomea, ei niinkään 1900-luvun lääketieteen uusmuodoste, jolta se vähän näyttää.Hyviä suomenkielisiä sanoja kohdussa kasvavalle ihmiselle ovat vauva, kohtuvauva ja kohtulapsi.

Ne suojelevat sikiön lapseutta ja lapsuutta.


Jason Lepojärvi

Kirjoittaja on teologian ja kirjallisuustieteen professori

Naiset eivät voimaannu tekemällä abortin. Päinvastoin, nainen ansaitsee parempaa kuin abortin! Tässä sarjassa kerromme naisten todellisesta voimaantumisesta ja keinoista, joilla siihen päästään.


1. Tietoisuuden lisääminen ♀️

On huolestuttavan paljon naisia, jotka eivät tiedä miten raskaus etenee, miten vauva kehittyy, mitä abortissa tapahtuu jne. Puutteelliset tiedot voivat saada naisen uskomaan provokatiivisia väitteitä siitä, että kyseessä ei ole vielä lapsi, vaan lähinnä solumöykky. Abortin todellisuutta yritetään häivyttää, esimerkiksi käyttämällä abortoitavasta lapsesta nimitystä raskausmateriaali.

💎Todellisuudessa "raskausmateriaalin" sydän alkaa lyödä, kun hedelmöittymisestä on kulunut vasta noin 22 päivää.


💎6. raskausviikolla kehitys on äärimmäisen voimakasta, ja uusia hermosoluja muodostuu noin 100 000 kappaletta minuutissa.


💎7. raskausviikolla on mahdollista havaita ultraäänellä liikettä. 

💎9. raskausviikolla lapsen aivoissa voidaan havaita mitattavissa olevia aivokäyriä. 

💎12. raskausviikolla lapsen kaikki tärkeät elimet ja rakenteet ovat kehittyneet.

Kaikesta tästä kehityksestä huolimatta raskauden saa nykyään keskeyttää viikon 12 loppuun asti ilman mitään perusteluja.

Voiko joku ihan tosissaan kutsua pientä ihmisen alkua "solumöykyksi" ja väittää, että "ei se ole vielä ihminen".

Ennen kuin nainen tekee päätöksen, tulee hänellä olla mahdollisuus nähdä lapsi ultraäänellä ja kuulla tämän sydämenlyönnit. Jokaisella naisella tulee olla lakisääteinen oikeus saada tietoa abortin vaihtoehdoista ja tukea hänen valitessaan elämän. Voimaantuminen voi tapahtua, kun nainen löytää muita keinoja selvitä vaikeasta tilanteestaan kuin abortti.


KUOLLEIDEN LASTEN MUISTOPÄIVÄ 23.9.2024

🖤 Kuolleiden lasten muistopäivänä 23.9. haluamme nostaa esille unohdetut lapset, eli abortissa kuolleet.


🖤 Suomessa tehdään joka päivä koululuokallisen verran abortteja.


🖤 Samaan aikaan kun kauhistellaan syntyvyyden laskua, kukaan ei kauhistu siitä, miten monta lasta menetämme päivittäin.


Piia Kauppi on tehnyt kauniin laulun "Ääni vainotuille", jonka hän on ystävällisesti antanut käyttöömme. 🙏

MARSSI ELÄMÄN PUOLESTA 2024

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS 

Kirsi Morgan-MacKay
Kirsi Morgan-MacKay
Tervehdys Oikeus elämään -yhdistyksen hallitukselta!


Minä olen Kirsi Morgan-MacKay ja toimin Oikeus elämään -yhdistyksen puheenjohtajana. Olemme todella innoissamme, että saamme olla järjestämässä neljättä March for Life eli Elämän puolesta -marssia.

Kiitos teille kaikille, jotka olette halunneet antaa äänenne heille, jotka eivät voi itseään puolustaa, eli syntymättömille lapsille.

Yhdistyksemme perustettiin vuonna 2021, kun Susanna Koivulan sydämelle nousi ajatus siitä, että yhteiskunnassamme tulisi olla yhdistys, joka pitää kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kohtulasten oikeutta elämään esillä, sekä painottaisi parempaa tukea yllätysraskaustilanteessa tilanteessa oleville naisille ja perheille.


Yhdistyksen toiminta lähti liikkeelle rukouksesta, kun pienellä porukalla rukoilimme yhdistyksen puolesta. Rukous onkin aina ollut kantava voimamme ja luotamme Jumalan täydelliseen johdatukseen tässä työssä.

Myöhemmin yhdistyksemme hallitus kasvoi seitsemään henkilöön ja luku on pysynyt samana edelleen. Yhdistyksemme toimii myös yli maan rajojen, sillä hallituksestamme kaksi asuu Yhdysvalloissa, minä itse itärannikolla ja toinen länsirannikolla. Välillä yksi hallituksemme jäsenistä osallistuu kokoukseen Intiasta käsin. 

Nyt jos koskaan, on meidän kaikkien yhdistettävä voimavaramme syntymättömien lasten elämän puolustamiseksi. Näemme kuinka Euroopan Unioni pyrkii siihen, että abortista eli kohdussa kasvavan vauvan surmaamisesta tulisi ihmisoikeus ja Ranska jo muuttikin perustuslakiaan niin, että syntymättömien vauvojen surmaaminen kohtuun, on siellä nyt perustuslaillinen oikeus.

Eli me emme paini tämän pimeyden kanssa yksin, vaan näemme, että voimavarojen yhdistäminen kansainvälisestikin on tärkeä asia. Tämän vuoksi aloitimme viime vuonna yhteistyön Life Internationalin kanssa, jonka kautta eri prolife toimijat ympäri maailman voivat verkostoitua, rukoilla sekä viedä viestiä elämän puolustamisen tärkeydestä eteenpäin.

Marraskuussa 2023 saimmekin olla mukana globaalissa Elämän puolesta seminaarissa Maltalla, johon kokoontui 155 eri maasta edustajia ja saimme kaikki yhdeltä sydämeltä rukoilla syntymättömien lasten ja perheiden puolesta. Yhteistyömme jatkuu edelleen ja itseasiassa tänään täällä on puhumassa Latviasta gynekologi Aiga Rotberga, johon saimme tutustua Maltalla.

Itselläni kaiken työn alulle panijana on ollut särkynyt sydän. Olen käynyt läpi kaksi aborttia ja tiedän miltä tuntuu kaivata menetettyjä lapsia ja katua sitä, että tein päätöksen päättää kahden lapseni elämän, mutta kivun ja lohduttomuuden keskellä olen samalla myös kokenut Jumalan valtavan armon ja evankeliumin kirkastumisen. 

Jumala ei vain hoitanut minun syviä haavojani, vaan näytti kuinka ne haavat hänen kädessään koituvat muiden siunaukseksi. 

Murtuneena ja epäonnistuneena ollessani olen myös kyennyt näkemään toisten kivun sekä osoittamaan heille sitä samaa armoa, mitä itse olen saanut kokea.

Toivonkin, että me kaikki voisimme olla viemässä tätä viestiä eteenpäin totuudesta sekä armosta, koska nämä yhdessä lopulta tuovat parantavaa voidetta haavoillemme.

Yhteiskunnallinen totuus on, että 1970-luvulta lähtien, kun abortista tuli laillinen myös sosiaalisista syistä, niin Suomessa on lain nojalla surmattu yli 600 000 lasta kohtuun. 

Meidän tulee tunnustaa, että olemme surmanneet seuraavaa sukupolvea ja sen vuoksi me myös niitämme sen seuraamuksia. 

Kuitenkin, kuten Raamatun aikakirjassa kerrotaan, että jos me tunnustamme tämän vääryyden ja käännymme siitä pois ja rukoilemme, niin se avaa oven Jumalan armolle.

Näemme siis, että abortti on kollektiivinen synti. Synti yhteiskunnan taholta, joka sallii viattomien ihmisten surmaamisen lain nojalla, sekä kykenemättömyyden auttaa ja tukea riittävästi yllätysraskaustilanteessa tai muuten vaikeassa tilanteessa olevia perheitä.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että heikoimpien elämän suojeleminen ja varjeleminen ei kuulu vain yhteiskunnalle, vaan se kuuluu meille kaikille.

Voimmekin kysyä itseltämme, näemmekö me yksinhuoltajaäidin, joka on uupunut tai olemmeko me itse valmiita rohkaisemaan lähimmäistämme, kun hänestä tuntuu etteivät omat voimat riitä?

Omalla kohdallani särkynyt sydän oli se, mikä motivoi toimimaan. Ajattelin, että minun on tehtävä jotain enkä voi olla enää hiljaa ja ymmärsin, että minulla on yksi suuri työkalu kokoajan käytössäni, nimittäin minun ääneni.

Nykyään täällä Suomessa kyllä kuuluu välillä hieman meteliä, mutta aika vähän ääntä seurakuntien taholta. Ehkä seurakunnissa pelätään, ettei loukata ketään tai avata haavoja, mutta totuus on, että totuuden kohtaaminen armon valossa luo alustan parantumiselle ja evankeliumin sanoma on oikeastaan ainoa lääke niin syvälle haavalle kuin abortille.

Usein sanotaan, että hiljaisuus tai sanomatta sanominen on myöntymisen merkki.

Itseasiassa eräs todella osuva iskulause kuuluu näin: ”Pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus vaan, kun hyvät ihmiset ovat hiljaa.”

Toivon, että me voisimme todella yhdistää voimavaramme ja viedä sanomaa elämän puolesta yhdessä eteenpäin, koska voiko olla mitään merkityksellisempää kuin antaa oma äänensä niiden puolesta, jotka eivät voi itseään puolustaa. 



MARSSI ELÄMÄN PUOLESTA - PÄIVÄN AIKATAULU 


MARSSI ELÄMÄN PUOLESTA 

MAINOSVIDEO JAETTAVAKSI  


MARSSI ELÄMÄN PUOLESTA 

SÄHKÖINEN ESITE  

Löydät alasivulta Ladattavia esitteitä | Marssi 2024 sähköisiä marssiesitteitä. Voit vapaasti jakaa niitä esimerkiksi some-tileilläsi. Voit tägätä meidät Instagramissa @oikeus_elamaan ja @marssi_elaman_puolesta

MARSSI ELÄMÄN PUOLESTA 
MARCH FOR LIFE 

Marssi elämän puolesta järjestetään neljättä kertaa vuonna 2024. Tällä kertaa järjestäjänä toimii Oikeus elämään ry. Valmistelut ovat kiireisimmillään, sillä marssi pidetään heti syyskuun alussa, sunnuntaina 1.9. klo 14:00.


Tiedotamme marssiin liittyvistä asioista yhdistyksen kotisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa (Facebook & Instagram). Käytössä ovat myös some-tilit @marssi_elaman_puolesta.

Lisätietoja marssista saat lähettämällä sähköpostia osoitteeseen oikeuselamaanry@gmail.com

Nähdään marssilla!

P.s. Marssi elämän puolesta on saanut uuden logon Facebookissa ja Instagramissa. Kiitos Saara Savolainen!

UUSIMMAT BLOGIKIRJOITUKSET

Minulle tarjoutui lokakuun loppupuolella upea mahdollisuus osallistua Oikeus elämään -yhdistyksen edustajana Unkarissa pidettävään kansainvälisen Life International -järjestön Euroopan kokoontumiseen. Hallituksen uusimpana jäsenenä tartuin tilaisuuteen innokkaasti.