USA, PAUL VAUGHN JA FACE-LAKI

16.07.2024


Suomessa kadulla istuvat mielenosoittajat itkevät sitä, että poliisi kiusaa, kun heitä raahataan kadulta pientareelle. Jos mielenosoittajat eivät poistu vapaaehtoisesti, niin poliisilla on lupa käyttää voimakeinoja. Rangaistuksena muutaman tunnin istuskelu poliisin huomassa ja sakot päälle. 

Toista on USA:ssa, jossa rauhanomaiseen mielenosoitukseen aborttiklinikalla osallistuneen Paul Vaughnin kotiin ryntäsivät aseistautuneet FBI-agentit. Vaughn pistettiin käsirautoihin ja vietiin pois hänen kauhuissaan olevien vaimonsa ja lastensa nähden. FBI-agentit kieltäytyivät antamasta mitään tietoja tai selityksiä Vaughnin hämmentyneelle vaimolle.

Paul Vaughn oli tilanteessa, jossa häntä odotti pahimmillaan 11 vuoden vankilatuomio! Häntä syytettiin FACE-lain (Freedom of Access to Clinic Entrances) rikkomisesta. Vaughn onneksi säästyi vankilatuomiolta, mutta sai silti kohtuuttoman kolmen vuoden ehdonalaisen rangaistuksen.


Suomen kaduilla istuskelijoilla tuskin on kanttia osoittaa mieltä niissä maissa, joissa ne todelliset ilmasto-ongelmat ovat. Kiinan ja Intian poliisit eivät tyytyisi kiltisti kantamaan häiriköitä pois liikennettä estämästä.

Pro-life advocate Paul Vaughn avoids prison time in Tennessee FACE Act sentencing